HALUATKO TÖIHIN KULJETUSALALLE?

Van & Poika Oy:n tiimiin kuuluu viitisenkymmentä kuljetusalan ammattilaista, joilla kaikilla on yksi tavoite: tyytyväinen asiakas. Tarvitsemme jatkuvasti lisää hyviä ja ammatistaan ylpeitä kuljettajia. Oletko sinä pian yksi meistä?

Me arvostamme henkilökuntaamme ja olemme ylpeitä siitä, että meillä on todella hyvät kuljettajat. Vaikeustaso työssä onkin korkea, sillä pääkaupunkiseudulla ajaminen ei ole helppoa mm. tietöiden ja ruuhkien keskellä.

Tällä alalla pärjää, kun hoitaa työnsä rehdisti ja palveluhenkisesti. Joku on sanonut, että ”junailijat” ja ”sluibailijat” eivät näissä töissä menesty. Asiakkaat vaativat meiltä paljon ja heitä me haluamme palvella.

Kerromme etukäteen, että olemme tarkkoja siitä, että työ tehdään hyvin. Siksi haluamme myös työnantajana olla tarkkoja, että maksamme palkat aina ajallaan ja pidämme henkilökunnasta hyvää huolta. Palkkauksemme perustana ovat alan työehtosopimukset: kuorma-autoalaa koskeva ja autoliikennealojen toimihenkilöitä koskeva TES.

Koulutamme ja varustamme

Koulutamme ja opastamme kuljettajiamme jatkuvasti eri ajotehtäviin. Henkilökunnalle pidetään säännöllisesti koulutuspäiviä, joissa käydään virallisia ammattipätevyyteen liittyviä ja muita ajankohtaisia asioita. Kurssitamme kuljettajiamme esimerkiksi ADR- ja hätäensiapukursseilla. Kouluttajina ovat parhaat asiantuntijat, jotka tietävät, mistä puhuvat.

Kuljettajillamme on käytössä hyvät työkalut eli uusi ja siisti autokalusto. Monipuoliset työvaatteet ovat aina laadukkaita ja mukavia. Panostamme muutenkin henkilökuntamme hyvinvointiin ja yhteishenkeen. Työsuhde-etuna on myös mahdollisuus harrastaa golfia sekä pitkään töissä olleille urheiluun liittyviä matkoja.

Kuljettajanamme sinä olet tärkein käyntikorttimme asiakkaiden suuntaan. Siksi pyrimme kehittämään toimintaamme siten, että pystymme tiedottamalla, kouluttamalla ja motivoimalla parantamaan henkilöstömme toimintaedellytyksiä.

Työnkierto on mahdollista sitä haluaville. Työtehtävät ovat vaihtelevia ja työaikajärjestelyt ovat joustavia.

Tärkeä asia henkilökunnallemme on se, että perheyrityksellä on kasvot myös henkilökunnan suuntaan. Olemme paikalla ja tavattavissa.

Kiinnostuitko? Katso avoimet työpaikat!